torstai 18. helmikuuta 2016

Niksejä:


Sähkökaappi


Sähkökaapin lukitus




Sähkökaappi


Nuolella ja etusormella osoitettu painike, josta painikkeesta sähkö päälle. Ulkopistorasiassa jatkojohto, jossa punainen 1/0 merkkivalo. Näet merkkivalosta tai eteisen pistorasian yövalosta kulkeeko sähkö. Voit omalla kännykkälaturillakn testata.


Sähkökaapin avain näyttää tältä



Laita kiilat eteisen kummankin oven ( pirtti & sauna ) väliin lähtiessäsi niin on takuulla ovet kiinni.
Kiila voi olla vaikka puutikku, pyykkipoika tai ns oikeat kiilat.
Kuvassa yläpuolella on musta muovinen ovikiila. Alapuolella pyykkipojan puolikas:



Kuumailmapuhaltimilla voi mökkiä aluksi lämmittää jos tuntuu kylmältä. Aseta huolellisesti etteivät sytytä tulipaloa.
Pääsiäisenä 2016 mökissä oli klo 21.00 noin -10 astetta pakkasta.
Puoliltaöin sähköpattereiden ja kahden puhaltimen avulla oli jo +10 astetta. Takka ei oltu sytyttetty.




Taskulamppuja ota mukaan





Keittonurkkaus. 25 litran lämminvesivaraajaan kun painaa korvan kiinni, kuuluu selvästi käyntiääni. Muista ottaa johto seinästä kun lämminvesivaraaja on tyhjänä. Loisteputkivalaisin tulee olla valaisemassa, että toimisi myös lämminvesivaraaja, ovat kytköksissä toisiinsa.











Tuuletusta ikkunasta. Tuuleta tämän ikkunan kautta, älä eteisen kautta.



Puusepän tekemät ikkunat



Takka ei savuta sisälle.


Takan pelti on aina auki






Iso hätä aina tänne, ei saunaan





Saunan pelti, naulalla aina auki



Tuhka-astia arinan alla kun tyhjä niin  jopas lämpiää sauna joutuisasti


Kuuman veden saa valutettua säiliöstä kun laittaa valkoisen 20litran kanisterin hanaan kiinni. Hana joskus aika hidas.
Säiliö tulisi olla tyhjä ettei halkea pakkasella.


Palkeet auttaa hurjasti kiukaan sytyttämisessä

Saunakivet samat kuin uimahallissa?



Kuivauslaite, saunassa ja takan päällä kuivuu toki vaatteet


Kuukkelikivi etupihalla.
Nykyään kivessä harjateräs & punainen ratti lintulautana.


Keittonurkkaus. Loisteputkivalo ei pala kuvassa. Lieden kumaapkin levyä ei saa pitää kuumimmassa asennossa yhtaikaa. Palaa sulake. Toinen vain täysillä ja toinen joku muu kuin täysillä.


Sadevesitynnyri.
Saunavettä kesällä. Lappoamalla pienempiin astioihin.

AIV-kanisteriinkin voi sadevettä kerätä suoraan, rännistä ratin avulla


Saunan ikkuna. Mielellään auki kun saunoo, ei lopu happi.


Sauna tulee tuulettaa kesällä saunomisen jälkeen. Lisätä reilusti puuta kiukaaseen kun lopettanut. Tietenkin vesisäiliö täyteen. Tyhjää vesisäiliö ennen lähtöäsi.
Valkoinen 20 litran kanisteri siis kätevä laittaa säiliön hanaan kiinni kun tyhjentää.


Saunan ikkuna auki lämmityksen, saunomisen ja saunan jälkeentuuletuksen ajaksi vaikka löylykauhalla pönkättynä


Jotain varmistamaan, että saunan ulompi ikkuna pysyy auki.


Mökillä 4 ilmapatjaa ja kaksi jalkapumppua. Erittäin miellyttävä selälle tämä jyskin intex-patja. Patjan alle haitarialusta tai liukuesteverkkoa. Päälle vaikka villaviltti ja lakana.

Vesiastioita. Omat astiat juomavedelle ja saunavedelle. Myös hanallinen orthex astia, jossa iso korkki.


Kumihanskat tarpeelliset lähteellä talvella.




Nuotiopaikka


Tuhka-astia varaston takana, WC:n kohdalla. Styroksi päällä. Jäähdytä pienempi ( metallisanko ) tuhka-astia ensin vaikka hiekan päällä tai lumihangessa.
Tuhkat voi nakata tien toiselle puolen metsään hangelle talvisaikaan.


Sähköpatterit. Ei tarvi kesällä


Maadoitetut pistorasiat
Sohvan alla kätevä säilyttää tavaroita, lenkistä vain nostaa kansi ylös. Kuvassa näkyy myös mihin tulisi laittaa sohvan kulman tuki, halko takan reunalta 33 cm.


Kuuma vesi lämpiää saunan kyljessä. Sekoita lämpiävää vettä saunakauhalla välillä niin lämpiää koko vesimäärä.
Suotavaa lämmittää keittonurkkauksen varaajalla lisää vettä jos saunassa tarvit enemmän kuumaa vettä. 


AIV-kanisterilla saat varaajasta kuuman veden läikkymättä saunaan.
Varaaja toimii kun johto seinässä ja loisteputkivalo palaa ( ja ääni kuuluu varaajasta kun korvan painat varaajaan kiinni ). Kädelläkin tuntee metallista kun kuumenee.
Vie vaikka puoli kanisteria kerrallaan. Muista irrottaa lopuksi varaajan johto seinästä. Ja varoa ettei keittolevyllä kuumenna johtoa pilalle.


Erittäin tilavan jääkaapin alalokero. Muista jättää jääkaapin ovet auki kun lähdet, ei homehdu. Sähköt poikki kokonaan ulkoa sähkökaapista.


Kesänkijärvellä Äkäslompolossa käytössä 470 päijän vene. 
Muista airot ja liivit. 16mm tappi. Vapateline on erilinenkin vaan auton metallivanne käy hyvin.
Siian uistatukseen seniori 007, mahdollisimman lyhyt vapa, kölipaino 15g/30g ja vaikkapa haavi.



Vene on luiskalta oikeaan päin, suojametsäalue kyltin kohdalla. Veneen alla on keltaista muovia helpottamassa veteen työntömistä.
Sisäpuolella on teräsköysi vedetty penkin alta. Ja avain sopii lukkoon. Laita puhelin minigrippipusiin.



Kesänkijärven veneessä vapateline. Ota mukaan mökiltä. Asennetaan hankaimiin



Kanootissa mukana vapateline ja tynnyri. Kanootissa on yksin meloessa käytössä penkki,
joka lähempänä "keulan" tarraa ja kaksin meloessa tulee olla tarran keulassa.
Penkit eivät ole symmetrisesti suhteessa keskipuuhun, etäisyydet penkeillä erit, keskipuusta katsottuna.
Kun yksin meloessa istuu juuri "oikealla penkillä" pysyy alus paremmin kurssissa. L
aita puhelin minigrippipusiin.


Kanootissa kulkee 350 kg tavaraa. Kanootilla melottu Inarijärven poikki, kuvassa leiri Inarilla


Palohakavirityksellä kipinäverkko pysyy kiinni eikä kipinäverkko kaatuile


Kun tulet mökille voit laittaa sumuisella kelillä  kuumailmapuhaltimen peltivatin päälle puhaltamaan piipun varmasti kuivaksi


Juomavesi kätevä kuljettaa osittain 1,5 litran pulloissa. Säilyy muutaman päivän vesi näinkin.
Kätevä kaataa vesi pullosta vedenkeittimeen


Sopiva säätimen asento jääkaapin viileydelle. Eli kolmosella


Keittonurkkauksen räppänäventtiili aina auki mahdollisimman paljon, talvellakin

Keittolevyssä ei kestä olla molemmat levyt kolmosella, palaa muutoin sulake. 



Laatikoissa on talouspaperia, foliota ja muuta. Laatikot voi siirtää tieltä pois saunaan tai varastoon tms.


Pihalla on harjateräksestä viritetty lintulauta, tähän kuukkelit tulevat joka päivä, riippuen onko muualla paremmat tarjoilut. Närhiäkin nähty ja 18.06.2017 kävi metso.
Usein ovat kuukkelit lähellä velhon kodalla.
Velhon kodalla hyvä parkkipaikka ja huolletut ladut.
Ja mainio geokätkö


Lumiukko, sulaakohan ikinä ?


Halko-Hartikainen toi halkoja 
1,4 m3:n annoksen. 
Tie on aina aurattu, aamukahdeksalta usein saapuu auraaja


Auto syytä parkkeerata valmiiksi nokka menosuuntaan. Liiketunnistinvalaisin auttaa näkemään jos vain on valaisimen johto kiinni mökin seinässä. Auton lämmitysjohto ei saisi olla lumitraktorin tiellä piilossa lumen alla


Potkuri ja lumikola


WC:n apuväline eli koho-jääkiekkomailan varsi.


Äkäsjoki kurussa kulkee. Äkäsjoen melontanuotit, klikkaa tästä


Vesi nousi jouluna 2015 pluskelissä jäälle.

Kestää pilkkiä hiihtolomien aikaan. Puulaatikossa eteisessä on kumpparitkin


Jääsaha jos haluat avantoon uimaan



Jos arveluttaa jäiden kestävyys, sido varmistusnaru rannan puuhun.
Ota vaikka kanisteri mukaan. Narua kanisteriin ja kuormaliinojakin on varastossa. Nostoliinakin 3 metriä on



Lähellä mainio kalastuspaikka, autolla rantaan. Kesällä heittolaiturit, talvella pilkkimistä. Mökillä on sininen UR-kaira 115mm, jatkopalalla.
Lupa ostettavissa myös kalakortti.com


Saivolampi toinen suosittu kalapaikka lähellä




Lähde talvella. Kumihanskat hyvät apuna



Taas auton nokka valmiina menosuuntaan, lähteellä



Lähteen ohje ja säännöt



Lähde. Hillojakin elokuussa



Lähteen vesi tulee tämmöisen nyppylän sisältä, kivikasasta. Seuraa letkua



Lähteen tienhaara, käänny soratiellä oikealle ainoassa risteyksessä, postilaatikoita.
 Navigaattorilla löytyy lähde helposti



Ajo-ohje lähteelle. Älä käänny lopussa malintielle vaan oikeaan.



Halkoja sankossa.
sankoon suotavaa laittaa myös  vesiastia autokuljetuksen ajaksi, ettei hana hajoa astiasta. hanan vivun voi taittaa sivuunkin, ei katkea niin helposti



Laita lähtiessäsi roskapöntön jätesäkki hyvin kiinni. Mielellään polta roskat ja vie loput roskat mennessäsi


Halkoja. Pulkkakin on.
Halkovarastossa myös petkele jos kulkuväylät tuntuu liukkaalta



Varahehkulamppuja, jatkojohtoja ja nokian mini-usb laturi. TV tulossa 2018 kun jalkapallon MM-kisat



Puhallettavia patjoja voi laittaa päällekkäin


Haitarialusta ilmapatjan alle niin ei tule reikiä patjaan niin helposti



Sohvan nurkan alle tulee laittaa halkotuki, niin ei tipahda nurkka istuessa. Halkotuki on 33 cm korkea ja pitäisi olla tuen takan reunalla.

Sohvan alla kätevä säilyttää tavaroita. Kuvassa näkyy nurkkatuki, halko 33cm.



Laita ovipielenkatkaisijat oitis päälle kun tulet niin tiedät ulkovalojen syttymisestä sähköjen olevan päällä



Kaada mielellään ennen saunomista vedenkeittimellinen vettä saunan lattikaivoon, vaikka WC-istuimen kautta. Pitäisi kadota veden lattiakaivoon samantien jos vain ei ole WC-letku mutkalla, istuimen alla.
Lattian alla keittiön viemäristä tulevassa putkessa on sulatuskaapeli, joka kaapeli päällä kun keittonurkkauksen loisteputkivalo palaa.

 Pulloharjalla hyvä ennen saunomista hinkata lattiakaivon sivuputkea jos vaikka kutenkin mennyt jotain roskaa (=tuhkaa)  putkeen. Siiviläsihti ( kun sihti paikallaan ) kyllä kerää lattiakaivoon menevät roskat. Siiviläsihti helppo talouspaperilla puhdistaa kun sihti kuiva.



Saunan pellissä naula pysäyttäjänä, älä laita peltiä kiinni milloinkaan, ihan varmuuden vuoksi pelti aina auki



Keittonurkkauksen lavuaarin alla olevaan viemäriputkeen on asennettu sulatuskaapeli, pidä kaapeli mielellään aina päällä eli keittonurkkauksen loisteputkivalo aina päällä.
Ja harmaassa jatkojohdossa alakaapissa sulatuskaapelin pistoke kiinni.
Harmaa jatkojohto menee loisteputkilampun pistorasiaan



Eteisessä upouusi vikavirtasuojapistorasia. Tähän voi kytkeä eteisen sähköpatterin.
Tämä yövalo oiva apukeino tarkistaa kulkeeko sähkövirta laisinkaan kun mökistä poistuu.

Yhteys latuverkostoon kulkee kylmäojantien kautta, kelkanjälkeä pitkin Hannukaisen hiihtolatujen parkkipaikalle ( kruununtie&lanssitie risteys  ), josta lähtee mm. koiralatu. Maston vierestä kylmäojantien reittiä ajellaan myös kelkalla.
Kruunutien ja lanssitien risteys noin 3,5km päässä.
Hyvin parkkitilaa autolle ja yhteys huollettuun latuverkostoon. Koiralatu myös. Luosun suunnassa ladulla oli keväällä 2016 tärähtänyt metso.




Huippuhyvät ja isot TUBBS lumikengät kuuluu vuokraan. Lumikengän kiinnitysohje hyvä lukea, on helpot laittaa jalkaan ja pois.
Potkuri myös mökillä.

Jääsaha tarjolla. Lukitus kasteluletkun palalla ja letkukiritimellä



Velhonkodalle matkaa noin 10 km. Hiihtäen ensin peikontien alkuun asfalttitielle, sitten tien yli, sitten villa Birgitta kyltin ohi, tien päästä alkaa kelkan jälki joka johtaa latuverkostoon.
 Lasketteluvarusteet tarjolla ilmaiseksi vuokrahintaan, jos ajoissa ilmoitat tarvitsevasi. Kuvan monot noin koko 44, sukset 190 cm + tyhjä ski card. Sopivat sauvat.




Sadevesitynnyriin voi kerätä saunavettä


Saunassa 2 uutta roiskesuojattua valaisinta. Kuvan lämpömittarin tilalla ripustuskoukuissa hyvä kuivattaa pyyhkeet saunan jälkeen
Vaahtosammutin on eteisessä


Ruuvipenkki löytyy varastosta.

Porakonekin sisällä yläkaapissa. Poranteriä varastossa.

Silikoonisprayllä vetoketjut
ja saranat kuntoon



Ikkuna jos menee rikki niin pikapaikkaus varaston stryroksilla



Peflettejä pitäisi olla vaan voi ottaa omiakin mukaan

CCCP kiikarit mökillä
Viking kumpparit tarjolla ja toisetkin,
onkohan koko 44

Töppöset jalkaan jos paleltaa.
Takan kun sytyttää alkaa tuulenvire käymään lattianrajassa

Sandaalit

Radio, 2 sormipatteria
Patakintaat tarpeen halstarin kanssa



Vesiastia 10 litraa,
hanavivun voi taivuttaa sivulle

Termospullo mökillä


Aputarjotin 


Avain ei jää sisään kun kiinnittää avainketjun ovenkahvaan



Nuohooja totesi 06/2016 piipun olevan oikein hyvä


Tuhka-astia. Tällä matalimmalla astialla kätevä kuljettaa tuhkat varaston taakse isompaan tynnyriin. Tuhkat talvella metsään. Saattaa olla tarjolla vihreä emalisanko, jossa luotetettava kantokahva.



Petkele halkovarastossa


Pistolapio



Mökillä on kanoottikärry
ja pelastusliivit ja laahausankkuri.
Ja melontatynnyri ja kanoottiin vapateline.


LOOP-kahluuhousut järjestyy kesäisin,
koko XL, potkuhousumallia eli ilman kenkiä.
 Kahlaus joessa vaikka isoilla neopreenitossuilla



Fortum sähköauton latauspiste on Kolarin nesteellä ja Jounin kaupalla Äkäslompolossa. 0,10e/minuutti. Molemmissa 2 pistorasiaa. Myös Pello, Meltaus, Lohiniva, Levi, Muonio jne.



Kannattaa syksyllä poiketa nuottaustapahtumassa, Kilpisjärventien varressa.


Kalaa voit helposti savustaa nestekaasugrillissä. Grilli pitää sytyttää tulitikulla, ensin kaasu päälle sormilla tai hohtimilla. Irroita aina letku kaasupullosta ettei tyhjene suotta pullo.




Sillankorvassa on kaksi koskikaran pönttöä. Ei tietoa onko asujia. Joen toiselta puolelta voit tarkkailla helposti.

Tunturi mummopyörä 28' ja maastopyörä 26' mökillä.
Tulossa myös toinenkin maastopyörä 26'
 

Mainio kalapaikka muutaman kilometrin päästä mökiltä. Opaste ja tienhaara järvelle alle kilometrin päästä mökiltä, asfalttitietä Ruotsin suuntaan